Kuten blogini nimi vihjaa, tunnen olevani vähän hukassa nykyajan medioituneessa maailmassa. Tuntuu, että erilaisia tiedonvälityskanavia on hirvittävän paljon. Joskus tämä paljous on rasittavaa. Joka päivä pitää muistaa käydä tarkistamassa sähköpostit ja Facebook-päivitykset. Kursseille täytyy ilmoittautua NettiOpsussa ja kurssitehtävät palauttaa Moodleen. Treeneihin ilmoittautuminen tapahtuu erillisen nettisivuston kautta. Verkkopankissa on hyvä käydä seuraamassa tilitapahtumia, ja uutisiakin pitäisi selailla... Suhtautumiseni digitaalisiin medioihin taitaa olla vähän vastahakoista. Ajatus blogin perustamisestakin tuntui ainakin aluksi hieman epämukavalta. Onko vastahakoinen suhtautumiseni kuitenkaan mikään ihme? Enhän ole vielä kovinkaan kokenut digitaalisten medioiden käyttäjä. Tutustuin sähköpostiin muistaakseni neljännellä luokalla. Vasta vähän myöhemmin aloin käyttää nettiä. Yläkoulussa jännitin aina oppitunteja, joilla harjoiteltiin tekstinkäsittely- ja muiden työvälineohjelmien käyttöä. Eikö ole ihan oikeutettua olla vähän hukassa nykyisen teknisen kehityksen keskellä?

Ensimmäisen KASDIGIT-luennon aiheina olivat median määrittely, digitaalisen median lajit, ns. 21st Century Skills sekä mediavaikuttaminen ja osallisuus. En aio referoida koko luentoa, vaan poimin kommentoitavaksi kiinnostavimpia ajatuksia. Pohdimme heti aluksi, toimiiko media väliaineena ihmisten välillä. Toimiihan se; media välittää informaatiota ihmisten välillä. Toisaalta media toimii myös ikään kuin ihmisten yläpuolella; se ohjailee ihmisiä ja saa meidät välillä unohtamaan oikeuden ja kohtuuden sekä oman järjen käytön. Mediaa ei kuitenkaan ole ilman tarvittavia teknisiä välineitä. Täten se ei välttämättä toimi väliaineena esimerkiksi kehitysmaan ihmisten ja hyvinvointivaltion ihmisten välillä.

Luennoitsija esitti mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että digitaalisen median avulla voidaan liikkua ajassa. Voimme hyödyntää jotakin sellaista materiaalia, joka on taltioitu vaikka vuosikymmeniä tai -satoja sitten. Toinen mielenkiintoinen aihe oli yksilön identiteettien moninaisuus sosiaalisessa mediassa. Opin sen, että myös esimerkiksi yliopiston tieteenalayksiköiden johtajat saattavat esiintyä mediassa erilaisilla identiteeteillä tilanteesta riippuen   On kuitenkin hyvä pitää mielessä kysymys siitä, onko avatarina esiintyminen eettistä.

Luennolla mainittiin ajatus "jaan, siis olen", joka kuvaa hyvin tilannetta tietoyhteiskunnassa. Ihmisen luontainen tarve jakaa asioita muiden kanssa on syy digitaalisen median suosioon. Sosiaalista mediaa ei itse asiassa olisi olemassa ilman käyttäjiä. Luennoitsija esitti mielenkiintoisen pohdinnan liittyen jakamiseen: riippuuko olemassaoloni siitä, kuinka paljon jaan tietoa muiden kanssa? Jos siis en jatkuvasti lisää päivityksiä Facebookiin, olenko olemassa vain nimenä digitaalisessa mediassa? Itse koen toisinaan rasitteena sen, että pitäisi jakaa kuulumisiaan. On kuitenkin huojentavaa tietää, että tarvittaessa voin saada informaatiota, tukea, viihdykettä ja empatiaa digitaalisista medioista.