Saimme tehtäväksi kirjoittaa mielipidetekstin joko aiheesta ”Opettajana diginatiiveille ” tai ”Elinikäistä oppimista sosiaalisessa mediassa”. Valitsin jälkimmäisen aiheen. Kirjoitus piti myös julkaista jossakin verkkolehdessä, keskustelupalstalla tai muulla foorumilla. Kouluhistoriani aikana olen kyllä kirjoitellut kiitettävän paljon, mutta koskaan ennen en ole julkaissut mitään blogissa tai verkkolehdessä. Tämä kaikki on siis ollut uutta ja ihmeellistä!

Etsin netistä (”googletin”) erilaisia verkkolehtiä. Osa oli poliittisia ja osa rajattu johonkin muuhun erityiseen aihepiiriin. Uusi Suomi –verkkolehti vaikutti asialliselta, ja sen kerrottiin olevan maamme luetuin itsenäinen verkkolehti ja ”ajattelevan, uteliaan ja osallistuvan lukijan päivittäinen uutislehti”. Sivusto tarjoaa lukijoille kaksi keskusteluareenaa, Puheenvuoron ja Vapaavuoron. Kummatkin ovat itse asiassa blogipalveluita. Puheenvuoro on vähän virallisempi yhteiskunnallinen verkkokeskusteluareena, ja Vapaavuoro on puolestaan kulttuuria, viihdettä, urheilua ja muita vapaa-ajan aktiviteetteja koskevaa kansalaiskeskustelua varten. Päädyin perustamaan (taas!) blogin ja julkaisemaan tekstini Vapaavuorossa.

Ujommalle kirjoittajalle Vapaavuoro julkaisupaikkana on siinä mielessä turvallinen, että oma teksti tuntuu hukkuvan jatkuvasti lisääntyvien kirjoitusten tulvaan. Blogin kirjoittajan on kuitenkin esiinnyttävä omalla nimellään. Myös nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta se edellyttää erillistä sopimista palveluntarjoajan kanssa ja oikean henkilöllisyyden ilmoittamista Uudelle Suomelle. Blogitekstien sisältöä säädellään keskusteluohjeiden ja käyttöehtojen avulla. Jokainen keskustelija on vastuussa omista kirjoituksistaan. Asiattomien viestien esittäminen sekä perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä. Kirjoittaja ei saa myöskään kiroilla, mainostaa, käyttää pelkkiä isoja kirjaimia eikä käyttäytyä häiritsevästi. Rikokseen kehottaminen sekä ylipitkien lainausten käyttäminen on kielletty. Kirjoituksen on siis oltava lain ja hyvien tapojen mukainen.
Aloitin kirjoitusprosessin etsimällä netistä määritelmät käsitteille sosiaalinen media ja elinikäinen oppiminen. Määritelmät löytyivät osoitteista http://www.vsy.fi/index.php?k=10445 ja http://www.edu.fi/materiaaleja_ja_tyotapoja/tvt_opetuksessa/mika_ihmeen_sosiaalinen_media. Käytin luotettavia lähteitä ja merkitsin ne näkyviin. Muita lähteitä tai materiaalia en oikeastaan käyttänyt.

Käsitteiden (sosiaalinen media ja elinikäinen oppiminen) määritelmiä lukuun ottamatta kirjoitukseni perustui omiin pohdintoihini. Oivalsin, että käsitteiden välisessä suhteessa on kaksi puolta: elinikäinen oppiminen on jatkuvasti kehittyvän sosiaalisen median hyödyntämisen edellytys mutta myös sen seuraus. Voidakseen käyttää sosiaalista mediaa on opittava uusia taitoja, ja toisaalta sosiaaliseen mediaan osallistuessaan oppii uusia tietoja ja taitoja. Ymmärsin, että sosiaalisen median ja elinikäisen oppimisen läheisellä suhteella on hyvät ja huonot puolensa: yksilö voi oppia uusia asioita, mutta toisaalta tekniikan kehittyessä hän voi jäädä kokonaan sosiaalisen median ulkopuolelle. Tein hienon oivalluksen näin jälkikäteen: sosiaalisen median ja elinikäisen oppimisen suhteen edut ja haitat johtuvat sosiaalisen median luonteesta. Aina voi näköjään oppia jotain uutta!

Viimeisellä luennolla käsiteltiin mediakasvatusta, medialukutaitoa, lasta median käyttäjänä sekä median uhkia ja mahdollisuuksia. Mielestäni on kummallista, että vaikka jopa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa mainitaan informaatioteknologia sovellutusalueineen, esiopetussuunnitelman perusteissa mediakasvatusta ei mainita ollenkaan. Kyllähän esikoululaiset ovat nykyään hyvin kiinnostuneita medioista, etenkin tietokoneesta ja netistä!

Luennolla esiteltiin mediakasvatuksen kolme lähtökohtaa: mediavälineet, -tiedot ja -taidot. Mediavälineisiin liittyen luennoitsija esitti mielenkiintoisen pulman pohdittavaksi: "Onko pääsy Internetiin ihmisoikeus?" Äkkiseltään sanoisin, että eiköhän tuo ole vähän liioittelua, mutta tarkemmin ajateltuani idea Internetiin pääsystä ihmisoikeutena ei tunnukaan enää täysin järjettömältä. Jos nyky-yhteiskunta edellyttää, että yhä suurempi osa erilaisista toiminnoista ja palveluista tapahtuu sähköisesti, pitäisi kaikilla kansalaisilla olla tasavertainen mahdollisuus käyttää nettiä. Täten pääsy Internetiin voisi muotoutua kansalaisoikeudeksi, jos ei nyt ihan ihmisoikeudeksi. Mielestäni on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta, että joku mummo köpöttelee johonkin laitokseen/toimistoon saadakseen palvelua/antaakseen palautetta/jättääkseen aloitteen, ja sitten hänet käännytetään takaisin kehottaen täyttämään jokin sähköinen lomake!

Mediatietoihin liitettiin ajatus mediasta neljäntenä valtionmahtina, joka käyttäisi niin päätös-, toimeenpano- kuin tuomiovaltaakin. Tämä ajatus ei kyllä täysin auennut minulle... Luennolla sanottiin mediataitojen olevan 2010-luvun kansalaistaitoja. Tästä asiasta olen samaa mieltä; nyky-yhteiskunnassa kun ei medioilta ja niiden käyttämiseltä juuri voi välttyä.

Median käyttö asettaa haasteita ja edellyttää kriittistä medialukutaitoa. Kaikilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta päästä verkkoon. Mediassa julkaistun tiedon alkuperää ja totuudellisuutta voi olla hankala päätellä. Tekijänoikeuteen liittyy monia ratkaisemattomia ongelmia. Kaiken tämän lisäksi sosiaalisessa mediassa esiintyy kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Onneksi perusopetukseen kuuluu mediakasvatusta! Median uhkia pohtiessa on kuitenkin pidettävä mielessä myös sen tarjoamat mahdollisuudet. Ja vaikka on tärkeää tuntea medioihin liittyvät riskit, kauhukuvia maalatessa olisi pysyteltävä kohtuudessa ja käytettävä tervettä järkeä.  

Hyvin kekseliäs otsikko, vai mitä?  Tämänpäiväisen luennon aiheita olivat mm. median luonne, Eduscape, mobiili toiminta oppimisessa, reflektio työvälineenä ja digitaalisen median tekijänoikeudet. Mediaa käsiteltiin ulottuvuutena, johon kuka tahansa voi kurottaa mistä tahansa. Tähän haluaisin täsmentää, että mediaan voi kurottaa kuka tahansa, jolla on siihen tarvittavat välineet. Eihän jokaisella välttämättä ole hallussaan esim. lehteä, radiota tai tietokonetta. Luennoitsija mainitsi, että median kautta kuka tahansa voi kohdata kenet tahansa. Kyllähän tämä on ollut tiedossa, mutta on se silti aika hämmentävää. Periaatteessa voisin keskustella median välityksellä jonkun indokiinalaisen papparaisen kanssa...  (Ei huolta, se ei kuitenkaan ole aikomukseni.)

Mielestäni Eduscape-idea oli mielenkiintoinen. Siinä median ajatellaan olevan globaali ja virtuaalinen ulottuvuus, jossa virtaa informaatiota. Mieleeni jäi erityisesti Eduscapeen liittyvä esimerkki Hole in the wall -projektista. Keskelle köyhää intialaista kylää vietiin tietokone ja seurattiin, kuinka lapset alkoivat tutkia ja hyödyntää sitä oppien samalla englannin kieltä. Mummo-idea oli myös sympaattinen: englantilaisia isoäitejä innostettiin vapaaehtoistyöhön pitämään lapsille satutuokioita Skypen välityksellä. Aivan ihana keksintö! Joku lapsi saattoi saada "korvike-mummon", ja isoäidit puolestaan saivat mielekästä tekemistä ja seuraa. Näiden sovellusten ansiosta asenteeni digitaalisia medioita kohtaan on alkanut muuttua yhä myönteisemmäksi...

Digitaaliset mediat asettavat kyllä haasteita opettajille, jotka yrittävät arvioida oppilaidensa oppimista. Oppilaiden hankkiessa tietoa yhä lisääntyvissä määrin myös koulukirjojen ulkopuolelta (medioista) on vaikeaa määritellä, minkä perusteella oppimisen arviointi pitäisi tehdä. Oman oppimisen reflektointi (suunnittelu, toteutus, arviointi, toiminta) vaikkapa digitaalisen median avulla ei kieltämättä kuulosta yhtään hullummalta. Toinen asia onkin sitten se, jaksaako tällaiseen oikeasti vaivautua... Voisin ainakin yrittää asettaa itselleni sekä lyhyen tähtäimen että pidemmän aikavälin tavoitteita ja seurata niiden toteutumista.

Luennon lopuksi käsiteltiin vähän tekijänoikeutta digitaalisessa mediassa. Yleisin tekijänoikeusrikkomus on kuulemma lähdemerkintöjen puutteellinen merkintä (mikäli sellaisia on edes vaivauduttu merkitsemään). Olen kyllä huomannut, että ihmiset ovat erittäin laiskoja/huolimattomia tämän asian suhteen. Ehkä joidenkin on vaikea käsittää sitä, että vaikka aineisto olisi netissä julkisesti luettavissa, se ei tarkoita sitä, että aineistoa saisi käyttää kuin se olisi lukijan omaa tuotosta.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että digitaalinen media tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta sen hyödyntämiseen liittyy vielä myös useita haasteita.

Ja nyt taidan sukeltaa hetkeksi sosiaalisen median syövereihin. Faceen...

Kuten blogini nimi vihjaa, tunnen olevani vähän hukassa nykyajan medioituneessa maailmassa. Tuntuu, että erilaisia tiedonvälityskanavia on hirvittävän paljon. Joskus tämä paljous on rasittavaa. Joka päivä pitää muistaa käydä tarkistamassa sähköpostit ja Facebook-päivitykset. Kursseille täytyy ilmoittautua NettiOpsussa ja kurssitehtävät palauttaa Moodleen. Treeneihin ilmoittautuminen tapahtuu erillisen nettisivuston kautta. Verkkopankissa on hyvä käydä seuraamassa tilitapahtumia, ja uutisiakin pitäisi selailla... Suhtautumiseni digitaalisiin medioihin taitaa olla vähän vastahakoista. Ajatus blogin perustamisestakin tuntui ainakin aluksi hieman epämukavalta. Onko vastahakoinen suhtautumiseni kuitenkaan mikään ihme? Enhän ole vielä kovinkaan kokenut digitaalisten medioiden käyttäjä. Tutustuin sähköpostiin muistaakseni neljännellä luokalla. Vasta vähän myöhemmin aloin käyttää nettiä. Yläkoulussa jännitin aina oppitunteja, joilla harjoiteltiin tekstinkäsittely- ja muiden työvälineohjelmien käyttöä. Eikö ole ihan oikeutettua olla vähän hukassa nykyisen teknisen kehityksen keskellä?

Ensimmäisen KASDIGIT-luennon aiheina olivat median määrittely, digitaalisen median lajit, ns. 21st Century Skills sekä mediavaikuttaminen ja osallisuus. En aio referoida koko luentoa, vaan poimin kommentoitavaksi kiinnostavimpia ajatuksia. Pohdimme heti aluksi, toimiiko media väliaineena ihmisten välillä. Toimiihan se; media välittää informaatiota ihmisten välillä. Toisaalta media toimii myös ikään kuin ihmisten yläpuolella; se ohjailee ihmisiä ja saa meidät välillä unohtamaan oikeuden ja kohtuuden sekä oman järjen käytön. Mediaa ei kuitenkaan ole ilman tarvittavia teknisiä välineitä. Täten se ei välttämättä toimi väliaineena esimerkiksi kehitysmaan ihmisten ja hyvinvointivaltion ihmisten välillä.

Luennoitsija esitti mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että digitaalisen median avulla voidaan liikkua ajassa. Voimme hyödyntää jotakin sellaista materiaalia, joka on taltioitu vaikka vuosikymmeniä tai -satoja sitten. Toinen mielenkiintoinen aihe oli yksilön identiteettien moninaisuus sosiaalisessa mediassa. Opin sen, että myös esimerkiksi yliopiston tieteenalayksiköiden johtajat saattavat esiintyä mediassa erilaisilla identiteeteillä tilanteesta riippuen   On kuitenkin hyvä pitää mielessä kysymys siitä, onko avatarina esiintyminen eettistä.

Luennolla mainittiin ajatus "jaan, siis olen", joka kuvaa hyvin tilannetta tietoyhteiskunnassa. Ihmisen luontainen tarve jakaa asioita muiden kanssa on syy digitaalisen median suosioon. Sosiaalista mediaa ei itse asiassa olisi olemassa ilman käyttäjiä. Luennoitsija esitti mielenkiintoisen pohdinnan liittyen jakamiseen: riippuuko olemassaoloni siitä, kuinka paljon jaan tietoa muiden kanssa? Jos siis en jatkuvasti lisää päivityksiä Facebookiin, olenko olemassa vain nimenä digitaalisessa mediassa? Itse koen toisinaan rasitteena sen, että pitäisi jakaa kuulumisiaan. On kuitenkin huojentavaa tietää, että tarvittaessa voin saada informaatiota, tukea, viihdykettä ja empatiaa digitaalisista medioista.